"Maito ei lopu kunhan vaan imetät riittävän usein." Näin yleensä ohjeistetaan imettäviä äitejä. Silti jatkuvasti kuulee äitien kertovan, kuinka heiltä on maito loppunut vauvan ollessa muutaman kuukauden ikäinen. Olen tähän mennessä ollut herkästi taipuvainen ajattelemaan, että kyseinen äiti on vain laiskuuttaan lopettanut imetyksen, tai esimerkiksi tupakoinut niin paljon, ettei imetys ole ollut vauvalle turvallista. Minähän olen, kuten vanhaa blogiani lukeneet tietävät, taistellut imetyksen onnistumiseksi siitä saakka, kun Vaappu syntyi. Tai oikeastaan taistelu alkoi jo ennen sitä. Minulla on polykystiset munasarjat sekä mastopatiaa rinnoissa, ja molemmat saattavat aiheuttaa maidonnousun hitautta ja maidon vähäisyyttä. Sen tiedettyäni aloin jo raskausviikolla 35 eli heti, kun se oli turvallista, lypsää rintojani jotta maito nousisi mahdollisimman hyvin. Minullahan oli raskausdiabetes, joten tiesin, että Vaappu todennäköisesti tarvitsisi ensipäivinään myös lisämaitoa. Suurimmaksi osaksi pärjäsimmekin sitten omilla lypsymaidoillani, jotka otimme synnyttämään lähtiessä kotoa pakastimesta mukaan ja säilöimme sairaalassa osaston pakastimeen. Sieltä niitä käytettiin tarpeen mukaan ja lopulta kaikki noin 200ml tuli käytettyä ja lisäksi tarvittiin vielä joitain kymmeniä millejä korviketta.
Kotiin päästyämme Vaappu oli jo täysimetyksellä. Maito nousi hyvin jo toisena päivänä sektion jälkeen, se tuntui riittävän ja Vaappukin oppi imemään ihan hyvin, vaikka rintani ovat suuret ja painavat ja vauva oli alkuun matalista verensokereista väsynyt ja laiska. En tarvinnut edes rintakumia, vaikka Mies kyllä raskausaikana arveli, että sille tulisi käyttöä. Noin parissa viikossa alkoi imetys sujua jotakuinkin. Matkan varrella tähän kolmeen ja puoleen kuukauteen on kuitenkin mahtunut jos jonkinlaista takapakkia ja vastoinkäymistä, eikä pienimpänä niistä Vaapun hidas kasvu. Tai kasvaahan typykkä, mutta lähinnä pituutta. Ja sehän ei neuvolan käyriä tuijottavalle terveydenhoitajalle sovi. Vaapun paino menee -20 persentiilin käyrällä ja pituus +2:lla. Nyttemmin olen kuitenkin todennut, että olen itse aikanani kasvanut täsmälleen samalla tavalla ja ollut vielä kevyempi kuin Vaappu, viiden kilon rajapyykinkin ylitin vasta yli nelikuisena, Vaappu sentään painoi 5040g kolmikuukautisneuvolassaan.
Ajoittain olemme joutuneet neuvolan terveydenhoitajan määräyksestä antamaan Vaapulle lisämaitoa kasvun turvaamiseksi. Minulla on kuitenkin ollut runsaasti maitoa, joten lisämaito on useimmiten ollut omaa, lypsettyä maitoa pullosta. Vain silloin tällöin olemme joutuneet turvautumaan korvikkeeseen. Heinäkuun alussa, Miehen loman alettua lähdimme pariksi päiväksi mökille perheen kesken. Pakkasin mukaan rintapumpun ja pari tuttipulloa, sillä arvelin että maisemanvaihdos saattaisi väsyttää vauvaa ja tehdä sen, ettei hän ehkä iltaisin jaksaisi imeä riittävän tehokkaasti (kuten välillä on käynyt Vaapun ollessa oikein väsynyt). Näin voisin sitten mökillä pumpata maitoa ja voisimme antaa sitä tuttipullosta. Jo heti mökille päästyämme huomasin, että jotain on vinossa. Vaappu söi ja söi, imi rintaa ja huusi. Arvelin jonkin aikaa pähkäiltyäni, että kyseessä on tiheän imun kausi ja annoin hänen imeä juuri niin paljon kuin hän vain halusi. Rinnalle on kyllä aina tätä ennenkin ollut vapaa pääsy, en ole ollenkaan rajoittanut imuaikaa, vaikka sitä on joku joskus ihmetellytkin. Niin, "ennen vanhaan" tosiaan suositeltiin (pakotettiin) kaikki äidit ja vauvat neljän tunnin syöttöväleihin, ihme että kenelläkään on maito riittänyt ja ihme, että äidit ja vauvat ovat pysyneet järjissään... Ainakin meillä lapsentahtinen imetys on taannut sekä äidille että vauvalle (ja isälle) hyvän mielen ja mahtavat yöunet. Muistelin myös, että oman juomisen tehostaminen voisi parantaa maidoneritystä joten yritin pitää koko ajan käsillä vesilasia.
Iltaan mennessä sekä minä että vauva aloimme olla epätoivoisia. Rinnanpääni olivat aivan hyytelöä, rinnat tuntuivat tyhjiltä pusseilta ja vauva-parka huusi kiukkuisena nälkäänsä. Eikä meillä tietenkään ollut yhtään korviketta mukana. En uskaltanut ajatellakaan, mitä yöstä tulisi. Yritin jokaisessa välissä, mitä vauva ei halunnut roikkua rinnassa kiinni, pumpata maitoa sähköpumpulla. Sain saaliiksi välillä 5ml, välillä jopa 20ml mutta rinnat alkoivat toden teolla tuntua niin ärsytetyiltä, että en pian enää kyennyt pumppaamaan ja ajatus imettämisestäkin tuntui ensimmäistä kertaa vastenmieliseltä. Vauva ei lopulta enää suostunut tulemaan edes syliini ja jos sain hänet otetuksi rinnalle, hän käänsi päätään pois ja huusi. Vaappu-paran ääni oli jo aivan käheä kaikesta huutamisesta. Päätin, että nyt riittää, minä en lastani kiusaa. Otimme selvää, missä on lähin huoltoasema, sillä kello oli siinä vaiheessa lähes 22.30 eli kauppojen aukiolosta oli turhaa haaveilla. Onneksi alle 10 kilometrin päässä oli ABC, tiesin että sieltä saisi korviketta takuuvarmasti. Ei auttanut kuin pakata saunapuhdas perhe autoon ja lähteä korvikkeen hankintaan. Väsynyt pieni Vaappu nukahti turvaistuimeen ja minulta valuivat kyyneleet silkasta säälistä. Lapsiraukkani on huutanut nälkäänsä ja lopulta uupunut niin, että on nukahtanut. Saimme korvikepurkit, ostin varmuuden vuoksi 3 purkkia, jotta sama ei toistuisi seuraavana iltana. Päästyämme takaisin mökille täytin pullon maidolla, lämmitin mikrossa ja annoin Miehen syöttää Vaapun. Kaikki maito meni, lisääkin tarvittiin. Lopulta pieni, nälkäinen vauvaparkani ahmi lähes koko 2dl purkillisen äidinmaidonkorviketta ja nukahti sitten pikku masu pulleana väliimme.
Seuraavana aamuna tarjosin taas rintaa, vaikka rinnat yönkin jälkeen tuntuivat täysin tyhjiltä. Vauva söi aikansa, mutta en kuullut kuin muutaman nielemisäänen. Lypsin rintoja imetyksen jälkeen ja maitoa tuli juuri ja juuri pullon pohjan peitteeksi. Yleensä olen aamuisin saanut imetyksen jälkeen noin 140-200ml lypsetyksi ihan helposti. Aloitin jälleen tankkaamisen, juomista ja syömistä, lepoa kuten mökillä kuuluukin. Vauvan otin rinnalle aina, kun häntä vähänkin kiinnosti. Pumppasin joka välissä. Join, söin, imetin, pumppasin, itkin. Mies lohdutteli, minä ikinä kykeni. Illalla taas tankkasimme vauvan korvikkeella, päivän sentään selvisimme imetyksellä ja niillä pisaroilla, mitä sain lypsetyksi. Kolmantena päivänä oli kotiinlähdön aika. Arvelin, että pitempään en ehkä sillä erää olisi mökkiolosuhteita kestänytkään, vaikka Vaapun kanssa mökkeily olikin sujunut syöttöasioita lukuunottamatta paljon odottamaani paremmin. Tämä oli siis ensimmäinen yön yli kestävä mökkireissumme vauvan kanssa. Kotona olimme kolmannen päivän iltana. Jälleen ruokimme vauvan yöksi korviketujauksella ja hän nukkui tyytyväisenä.
Tähän väliin sanottakoon, että jos jollain on tarve viisastella niin antaa mennä vain. Tein kaiken, mitä mielestäni minun pitikin, ja minä en kuulu niihin, jotka pitävät lastaan nälässä. Jos maitoa ei tule, minä ruokin lapseni teollisella korvikkeella, onneksi niitä on olemassa. Kommettilaatikko on kommentointia varten, ja tästä saakin syntyä keskustelua. Vaappu on hyvin pienestä saakka nukkunut hyvin öisin, mielestäni se ei kuitenkaan ole huonontanut maidoneritystäni, vaikka öisin en juuri olekaan imettänyt. Maitoa on -kuten alussa kirjoitin- lähes koko ajan ollut runsaasti, sitä on riittänyt pakastimeen saakka.
Ollessamme toista päivää kotona mökkireissun jälkeen, jatkettuani imetys-pumppaus-korvikkeenantorumbaani, nousi maito uudelleen. Koin aivan samanlaisen hormonirysäyksen kuin sairaalassa synnytyksen jälkeen kaikkine tunnevuoristoratoineen. Rinnat turposivat, minua itketti ja maito nousi rintoihin. Vauva imi maidon tirsutessa suupielistä ja nieleksi minkä kerkisi. Yhtäkkiä pumpulla sain jälleen tulemaan hetkessä parisataa milliä maitoa. Vähensin pumppaamista asteittain. Nyt tästä kaikesta on aikaa muutama viikko ja olen päässyt jälleen päivittäisestä lypsämisestä eroon, pumppailen vain tarvittaessa. Maitomäärä on tasoittunut, vauva syö hyvin, pissaa ja kakkaa runsaasti ja on syötyään tyytyväinen. Syöttövälit ovat päivisin tunnin-kahden luokkaa, öisin nukutaan seitsemästä kahdeksaan tuntia yhtä soittoa. Tämä käy minulle aivan loistavasti. Katsotaan, mitä seuraavaksi haasteeksi eteeni heitetään!
