Pieni on pieni -edelleenkin

Vaappu täytti neljä kuukautta ja jouduimme sen kunniaksi jälleen neuvolaan. Alan kohta kammota noita käyntejä tosissani. Päätin jo kerran, etten enää stressaa Vaapun kasvusta, mutta en kai voi muutakaan kuin jatkaa hermoilua, kun ovat neuvolassa niin kamalan huolissaan. Nelikuisena pikkuinen on nyt 5390g ja 60,8cm. Onhan hän pieni, laihanlainenkin, muttei sentään mikään nälkämaan lapsi. Vaappu syö. Hyvänen aika, miten hän syökään. Päivämme menee tällä hetkellä näin: 4.00 tai viimeistään 6.00 aamusyöttö. 8.00 syöttö. 10.00 syöttö, 11,12, 15 tai viimeistään 16 syöttö, 17, 18, 19 syöttö, 21 iltasyöttö. Yksitoista syöttöä päivän aikana, tämä ei tästä juuri muutu, vartti sinne tai tänne mutta määrät pysyvät. Jos olemme jossain muualla kuin kotona saattaa yksi syöttö jäädä välistä, mutta hän ottaa varmasti sen takaisin seuraavalla syötöllä. Maitoa tuotan entiseen malliin, pystyn imetyksen jälkeen pumppaamaan 100-120ml ja illalla enemmänkin. Vaappu tuottaa pissaa ja kakkaa entiseen malliin. Vaippaa vaihdetaan lähes yhtä usein kuin on syöttöjäkin. Unet asettuvat syöttöjen väliin 21.30-06 joko yhdellä syötöllä tai yhtä soittoa nukkuen, 6.30-10 yhden pysähdyksen taktiikalla, 12.30-15 tai jopa 16 kunnon päiväunet ellemme ole poissa kotoa, jolloin unet jäävät lyhyemmiksi tai katkeavat kahdeksi lyhyemmäksi uneksi. Illalla hän ottaa yleensä pienet torkut jossain kuuden ja kahdeksan välillä. Painoa oli pienelle nyt siis kuukaudessa tullut 350g ja pituutta noin sentti. Pituuskasvukäyrä lähti taittumaan alaspäin ensimmäistä kertaa, painohan on sen jo aiemmin tehnyt.

Lisämaidon antamisestahan ei meillä koskaan oikein tullut mitään, Vaappu vihasi kaikkia markkinoilla olevia korvikkeita. Saimme muutaman kerran syötetyksi maksimissaan 100ml ja senkin yleensä kamalalla huudolla säestettynä, tukehtumisliikkeitä esitettiin meille toistuvasti. Pullosta Vaappu syö lypsämääni maitoa kohtalaisesti, en vain näe edelleenkään mitään järkeä siinä, että syöttäisin pumppumaitoa pullosta sen sijaan, että imetän häntä hänen toivomaansa tahtiin. Hörpytellen hän ei ole koskaan suostunut syömään yhtään mitään. Lusikalla maidon syöttäminen on aivan toivotonta pelleilyä. Korvikkeen anto jäi siis kokeiluihin. Nyt, kun neljän kuukauden ikäraja ylittyi, päätimme aloittaa vähitellen kiinteiden ruokien testaamisen. Meinasin aloittaa perunalla, mutta sain kuulla niin paljon vasta-argumentteja, että päätin noudattaa neuvolan ohjetta ja aloittaa maissivellillä. Olisin halunnut aloittaa lusikkaruoalla muistaen pulloshown, mutta päätimme Miehen kanssa kuitenkin antaa vellille mahdolliusuuden. Se kun olisi niin kiva iltajuttu, isin syöttämä velli vauvalle ja sitten unille. Ekana iltana Vaappu sai 40ml maissivelliä ja 40ml lypsettyä äidinmaitoa sekoitettuna pullosta. Maistui. Hän suorastaan rakasti sitä! Juoma upposi typykkään ennätysvauhtia, kunhan hän oli ensin huomannut, ettemme yritä tuputtaa taas sitä kamalaa korvikemaitoa. Ilmeisesti myös vellitutti oli typykän mieleen, sillä sen hoksattuaan hän vaikutti tyytyväisemmältä kuin yleensä tuttipullosta syödessään. Tuleeko sieltä sitten tutummin holottamalla kuten äidin vuolaista rinnoista, jos maitotuttia pitää imeä kovemmin eikä se ole ollut helppoon oppineelle tytölle mieluisaa, en tiedä. Nyt, muutaman velli-illan jälkeen voin sanoa, että oli viisasta aloittaa näin. Ainakin toistaiseksi on mennyt hyvin. Tänään illalla aiomme antaa sosetta lusikalla, olisin halunnut antaa jo nyt päivällä, mutta ymmärrettävästi isi haluaa olla näkemässä ensimmäisen kerran.

Aion soittaa ensi viikolla neuvolaan, kun oma terveydenhoitajamme on palannut lomalta. Nyt siellä oli sijainen, tuttu hänkin muttei yhtä helposti lähestyttävä kuin omamme. Aion pyytää painokontrollia ja haluan myös jutella siitä, miksi Vaappu ei kasva riittävän nopeasti. Saa nyt nähdä, auttavatko kiinteät ruoat kasvunopeuteen. Ei hänen mikään jättiläinen tarvitse olla, kunhan käyrät vain eivät taittuisi alaspäin. Ja joo, tiedän ettei käyriä pidä tuijottaa vaan lasta, mutta kun olen huolissani. Kaikki muut ovat isompia, jopa pienempipainoisina syntyneet ovat tässä iässä jo isompia kuin meidän mini-Vaappu. Ja minua mietityttää, aiheutuuko hänelle jotain sellaista vahinkoa, mitä ei sitten vanhempana enää voi korjata. Toki näen, että vauvani on pirteä, iloinen, jäntevä ja seurustelevainen, hän jaksaa olla hereillä ja jaksaa myös nukkua. Hän oppii uutta suunnilleen samassa tahdissa kuin muutkin, jotain nopeammin ja jotain hitaammin kuin toiset, mutta silti. Sisuksiani kalvaa pelko, vähän samanlainen kuin raskausaikana. Se sanoo, että jotain menee kuitenkin pieleen. Kai tämä kuuluu äitiyteen ja on luonnollista ja tulee vain pahenemaan ajan myötä ja läpä läpä mutta näin se vain on, että pelottaa niin helvetisti.