Liru laru loru moni turha poru ratki riidaksi muuttuu

Vauvani on mahtava, mutta sen kai kaikki olivat jo tajunneetkin! Tyttäreni on pääosin hyvällä tuulella ja ymmärrys hauskoille äänille ja pelleilylle alkaa vähitellen pilkahdella. Vaappu oppi muutama viikko sitten nauramaan ääneen ja onkin tätä taitoaan sen jälkeen esitellyt vanhemmilleen ahkerasti. Vieraille hän ei vielä juuri suostu kikattamaan, vaikka eilen kyllä isoisälle ja enolle kertoikin kovasti juttuja. Vaappu jokeltelee paljon, selvästi selittää asioita, kädet viuhtovat ja jalat potkivat tuoden keskusteluun lisäpontta. Parin kuukauden ajan olen lauleskellut ja loruillut hänelle ja nyt on ihanaa huomata, miten hän alkaa selvästi tunnistaa tutut laulut ja lorut. Pidämme yleensä aamupäivisin Vaapun ollessa pirteä pienen hetken, jolloin laulan tai loruttelen ja lopuksi "jumppaan" häntä laulaen jumppalaulua. Jos tämä tuokio jää päivästä pois kiireisen aamupäivämenon vuoksi, on vauvani jotenkin kärttyisämpi.

Tämä kaikki VOI toki olla vain kuvitelmaa. Sain äskettäin näpäytyksen sosiaalisessa mediassa, kun ilmeisesti jatkuviin vauva-aiheisiin tilapäivityksiini kyllästynyt "kaveri" alkoi tylyttää oikein olan takaa. Sain kuulla tekeväni Vaapusta itselleni nukkea aikuisen leikkeihini. Sain kuulla, että tyttäreni ei tässä neljän kuukauden iässä todellakaan vielä osaa esimerkiksi ihastella luontoa. Kyseinen ihminen on toki itse lapseton nelikymppinen eikä koulutukseltaan lähelläkään kasvatuksen ammattilaista, joten en tiedä, mihin tutkimuksiin hän väitteensä perustaa. Eihän minullakaan järin vaikuttava CV lastenhoidon suhteen ole, vaivaiset 18 vuotta toisten lapsia hoitaneena en taida tietää lapsista juuri mitään. Olen ilmeisesti vain viettänyt elämäni kaivaten omaa lasta niin kovasti, että olen täysin vieraantunut käytännöstä... Tai sitten otan saamani kritiikin hieman liian vakavasti. No, tämän seurauksena olen kuitenkin kiinnittänyt huomiota siihen, millaisia oletuksia teen tyttäreni osaamisesta tai esimerkiksi siitä, mistä asioista hän mielestäni nauttii. Onko niin, että nelikuinen todella aidosti nauttii vain perushuolenpidosta, rintamaidosta, kuivasta vaipasta ja äidin tai isän sylistä? Vai oliko se sittenkin vastasyntynyt, joka niin tekee? Eikö nelikuinen ole kuitenkin jo ymmärtävä olento, joka tiedostaa ympäristönsä ja sen muutokset, saa elämyksiä ja kokemuksia joiden myötä oppii maailmasta asioita? Olenko aivan hakoteillä ajatellessani, että satunnainen kotoa poistuminen voisi tehdä tyttärelleni hyvää, siis minun kanssani poistuminen, liikkuaksemme ulkona tai tavataksemme muita ihmisiä?

Otsikon loruhan jatkuu "se on ihan höpö, joka leikistä suuttuu". Minä olen aina ollut sellainen tosikko, etten ole koskaan tykännyt tuosta lauseesta. Lapsena ja nuorena jo sain monta kertaa kuulla, että suutuin jostain, minkä oli tarkoitus olla leikkiä, pilaa tai vitsi. Mutta eikö se ole niin, että vika on vitsailijan arviointikyvyssä, jos hän ei osaa päätellä, millä tasolla toista voi jekuttaa tai hänen kustannuksellaan voi pilailla? On mielestäni alkeellista sosiaalista älykkyyttä ymmärtää, ettei keskustelukumppania voi panna halvalla tuntematta häntä riittävän hyvin osatakseen arvata, miten hän siihen reagoi. Leikiksi tulkitsemalla voi myös väistää anteeksipyynnön, jos sitä ei osaa esittää. Myös työpaikalla olen ainakin kerran joutunut sellaiseen tilanteeseen, jossa minua syytettiin leikistä suuttumisesta, itse olin valmis tulkitsemaan tilanteen lähinnä työpaikkakiusaamiseksi. Ovatko vivahde-erot tosiaan näin suuria?

Niin kauan kuin olen blogannut, olen tunkenut väleihin sanomaa "jos ei tykkää, ei ole pakko lukea". Olen edelleen samaa mieltä. En nyt sentään väitä, että eri mieltä kanssani ei saisi olla, mutta jos tekstini aiheuttavat täällä tai sosiaalisessa mediassa niin suurta ärsytystä, että tuntuu hyvältä ajatukselta lähteä kritisoimaan esimerkiksi tapaani ilmaista asiat tai kommentoimaan tapaani olla äiti, ei ehkä kannata jatkaa elämäni seuraamista netissä.